Kuvaaja tuntematon, n. 1951
Lyyli Maria Kutvonen, o.s. Parpola 1913 – 1990
Lyylin tuleva äiti Maria Katariina Torkko Ylistarosta oli
tullut töihin meijerskaksi Oriveden meijeriin.
Paikallinen maanviljelijä Heikki Parpola kuului meijerin isännistöön
ja eipä aikaakaan kun Maria ja Heikki olivat löytäneet toisensa.
Valitettavasti Heikki kuoli tetanukseen vuonna 1920 kun Lyyli oli 7-vuotias.
Hänen äitinsä Maria oli nyt leski, jolla oli neljä alle 13-vuotiasta lasta.
Kaikista vaikeuksista huolimatta Lyyli ja kaksi hänen veljistään pääsi kouluttautumaan ja akateemiselle uralle.
Lyyli valmistui vuonna 1938 maisteriksi pääaineenaan germaaninen filologia.
Hän ehti viettää opintojensa lomassa vuoden Englannissa parantamassa englanninkielen taitojaan.
Sotien aikana 1939-1944 hän työskenteli ensin sotasensuurissa
Valtion tiedotuslaitoksessa¹
ja myöhemmin Kotijoukkojen esikunnan rovastintoimiston selvittelyjaostossa.
Kotijoukkojen esikunnassa hän tapasi tulevan isäni Martti Kutvosen.
Sodan jälkeen hän suoritti vielä kasvatustieteellisen tutkinnon.
Koko opetusuransa aikana hän toimi saksan- ja englanninkielen opettajana.
Ensin Somerolla ja Orivedellä,
mutta suurimman osan urastaan hän toimi lehtorina
Helsingin lyseossa.
➔ Lyyli Maria 72 vuoden ikäisenä
¹ Laitoksen tehtäviin kuului
hankkia tietoa hallitukselle ja viranomaisille,
johtaa tiedotus- ja propagandaelinten toimintaa,
toteuttaa sotasensuuria sekä pyrkiä estämään
vakoiluhankkeita.