Kutvonen-sukunimen alkuperä on epäselvä. Erään teorian mukaan nimi on peräisin vanhasta skandinaavisesta nimestä Gudhvald, joka saksaa puhuvissa maissa tunnetaan muodossa Gottwald. Toisen teorian mukaan nimi on peräisin saksalaiselta Gottbaum-nimiseltä muurarilta, joka olisi osallistunut Olavinlinnan rakennustöihin 1400-luvun lopulla. Itse en usko kumpaankaan teoriaan. Todennäköisemmin nimellä on jotain tekemistä joidenkin muinaisten esi-isieni fyysisten ominaisuuksien kanssa tai jonkin kauan sitten unohtuneen paikannimen kanssa.

Suomessa asuu tällä hetkellä noin 300 henkilöä, joilla on sukunimi Kutvonen. Emme välttämättä ole kaikki sukua keskenämme, ainakaan kymmenen viimeisen sukupolven kautta. Sekä Säämingissä että Rantasalmella on ollut useita Kutvonen-sukuja. Oma sukuni kuuluu Säämingin sukujen haaraan.

Vuonna 1650, tai ehkä vähän aikaisemmin, syntyi talonpoika Kutvosen perheeseen Säämingin pitäjän Laukansaaressa Niilo-niminen poika. Laukansaari sijaitsee Pihlajavedessä, joka kuuluu Suur-Saimaan vesistöalueeseen. Sääminki sijaitsee Savonlinnan kaupungin ja Olavinlinnan lähellä nykyisessä Itä-Suomessa. Ruotsin kuningas Kaarle XI määräsi kirkonkirjat pakollisiksi vuonna 1668. Tästä ajakohdasta eteenpäin meillä on melko kattavat rekisterit (lukuun ottamatta tulipaloissa tai muuten tuhoutuneita) syntyneistä, vihityistä ja kuolleista.

Tämä Niilo-poika varttui jatkaakseen isänsä työtä, meni naimisiin luultavasti paikallisen tytön kanssa, ja vuonna 1678 he saivat pojan, jonka he nimesivät Lauriksi. Elämä maata viljelemällä oli kovaa, mutta onneksi kalastus toi lisänsä ruokapöydän antimiin. Lapsia oli paljon – joskin lapsikuolleisuus oli tuohon aikaan suurta.

Tämä maalaiselämä Laukansaarella jatkui kuuden sukupolven ajan: Lauri avioitui Kristiina Niilontytär Tavin kanssa, ja he saivat vuonna 1728 pojan, Pekan. 1700-luvun alku oli Suomessa vaikeaa aikaa. Suuren Pohjan sodan aikana tsaari Pietari I "Suuren" hallitsema Venäjä miehitti Suomea vuosina 1713-1721, ajanjaksona, joka tunnetaan Suomessa nimellä Isoviha. Ja ikään kuin miehitys ei olisi ollut tarpeeksi vaikea kestää, ruttoepidemia riehui samaan aikaan koko Pohjois-Euroopassa.

Talvella 1743, Hattujen sodan aikana 1741-1743, venäläiset tulivat jään yli Laukansaareen. Siellä he polttivat monta taloa ja tappoivat sattumanvaraisesti monta miestä, useimmat hyvin raa'alla tavalla. Turun rauhassa 1743 Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle alueita Etelä-Karjalasta ja Savonlinnan ympäristöstä. Kaikesta huolimatta Kutvosten suku säilyi hengissä ja koska Venäjä oli kiinnostunut lähinnä Olavinlinnasta eikä niinkään rauhallisesta Laukansaaresta, muuttuneella rajalla ei ollut kovin merkittävää vaikutusta saaren jokapäiväiseen elämään. Pekka varttui aikuiseksi, avioitui Kaarina Erkintytär Laukkasen kanssa ja vuonna 1770 hän ja Kaarina saivat pojan, jonka he nimesivät Niiloksi isoisoisänsä mukaan.

Myös Niilo aikanaan löysi morsiamen yhdeltä lähisaarista, Maria Erkintytär Tavin, ja vuonna 1805 he saivat pojan, jonka nimeksi he antoivat Pekka. Vartuttuaan Pekka meni naimisiin toiselta Pihlajaveden saarelta kotoisin olevan Anna Maria Tiaisen kanssa ja he ottivat tilan haltuunsa, todennäköisesti 1830-luvulla Pekan isän jäätyä leskeksi ja tultua vanhaksi. Heillä oli viisi lasta, yksi poika Niilo ja neljä tyttöä, Anna, Maria, Eeva ja Loviisa. Lasten äiti Anna kuoli juuri ennen kuin nuorin oli ehtinyt täyttää yhden vuoden. Pekka meni pian uudelleen naimisiin. Hänen uusi morsiamensa oli Eeva Halonen Juvan pitäjän Särkilahdelta. Eeva kuitenkin kuoli ennen kuin avioliiton solmimisesta oli kulunut kaksi vuotta ja Pekka joutui etsimään kolmannen vaimon. Hän löysi Kaarina Abrahamintytär Metson läheisestä Ritosaaresta. Kahden vuoden kuluttua, vuonna 1847, Pekka oli jäänyt jälleen leskeksi ja hänellä oli 15-, 12-, 10-, 7- ja 4-vuotiaat lapset. Jollakin tavalla perhe selviytyi seuraavista vuosista. Kaikki lapset olivat yli 18-vuotiaita ennen Pekan kuolemaa.

Niklas1 (Niilo) oli vanhin, syntynyt vuonna 1832, mutta jostain syystä hän ei jäänyt saarelle isänsä kuoleman jälkeen. Sen sijaan hän muutti Viipuriin, Suomen silloiseen toiseksi suurimpaan kaupunkiin, ja jätti tilan sisarelleen Loviisalle ja tämän miehelle Antti Heikinpojalle.

Niklas löysi Viipurista ensin töitä tavallisena työmiehenä. Siellä hän myös tapasi tulevan puolisonsa Anna Antintytär Siiskosen, joka oli tullut Viipuriin Juvan pitäjästä, todennäköisesti myös työn perässä. Krimin sodan jälkeen Viipurissa elettiin nopean kasvun aikaa: Viipurin linnan muurit ja linnoitukset olivat tulleet vanhoiksi eivätkä enää vastanneet tarkoitustaan, joten oli rakennettava korvaavia linnoituksia ja linnakkeita. Saimaan kanava valmistui vuonna 1856 ja rautatie Helsingistä Viipuriin ja edelleen Pietariin oli rakenteilla. Seuraavaksi Niklas löysi itselleen uuden työpaikan Viipurin kaupungin kaasulyhtyjen sytyttäjänä. Hänen ammattinsa oli kunnioitettu ja erittäin arvostettu. Niklas ja Anna menivät naimisiin ja saivat kolme lasta, vuonna 1856 Anna Marian, joka kuoli alle 1-vuotiaana, vuonna 1857 Amanda Wilheminan, ja vuonna 1859 nuorimman, Alexanderin, tulevan isoisäni. Lasten äiti Anna kuoli, kun Alexander oli vain 5-vuotias. Amandan ja Alexanderin isä avioitui uudelleen muutamaa vuotta myöhemmin Maria Kristina Myyrän kanssa, ja seuraavina vuosina Amanda ja Alexander saivat neljä puolisisarusta.

Nuorena miehenä Alexander lähti Viipurista ja muutti Haminan kaupunkiin kauppias Konstantin Aladin vanhemman liikkeeseen harjoittelijaksi. Suoritettuaan asepalveluksensa niin sanotussa Suomen vanhassa sotaväessä, Alexander muutti Pietariin, avioitui siellä ensimmäisen vaimonsa ruotsalaissyntyisen Sofia Nilssonin kanssa, jonka hän oli saattanut tavata jo Haminan aikoihin, ja perusti oman yrityksen. Alexander ja Sofia saivat kaksi tytärtä, Maria Josefinan ja Ellen Sofian, mutta heidän äitinsä kuoli, kun tytöt olivat alle 10-vuotiaita. Alexander meni pian uudelleen naimisiin, isoäitini Hilja Eufemia Kurjen kanssa. He saivat neljä lasta, isäni Martti Aleksanterin 1905-1980, Lauri Anteron 1906-1938, Helvi Mirjamin 1909-1911, and Niilo Pentin 1912-1972. Kuinka Alexanderin liiketoimet onnistuivat, selviää seuraavasta artikkelista, joka julkaistiin Pietarissa ilmestyneessä sanomalehdessä "INKERI" vuonna 1916.

Vain yhdeksän kuukautta artikkelin julkaisemisen jälkeen Venäjällä puhkesi helmikuun vallankumous. Alexander päätti lähteä perheineen Petrogradista, kuten Pietaria silloin kutsuttiin. Onneksi he lähtivät ennen lokakuun vallankumousta, mutta kaikki liiketoiminta ja Venäjälle jäänyt omaisuus menetettiin.

Asuttuaan ensin Hyvinkäällä vuoteen 1920, Alexander perheineen palasi Viipuriin, jossa Alexander aikoi avata kangasliikkeen Pietarinkadulle (myöhemmin nimetty Kannaksenkaduksi). Vaikka Alexander avasi uuden liikkeensä menestyksekkäästi, hän valitettavasti kuoli keväällä 1921, vain kuusi kuukautta Viipuriin muuttamisen jälkeen.

Sen jälkeen Hilja ja hänen kolme poikaansa, Martti Aleksanteri, Lauri Antero ja Niilo Pentti, muuttivat Papulankatu 20:een, jonne Hilja perusti uuden kaupan. Miehensä kuoleman jälkeen hän eli leskenä 31 vuotta ja kuoli Helsingissä vuonna 1952.

Pojat jatkoivat elämäänsä kukin omalla tavallaan. Martti keskittyi taideopintoihinsa Helsingissä, Laurilla oli paljon erilaisia suunnitelmia ja hankkeita ja hän toimi liikemiehenä, Niilo puolestaan aloitteli koulunkäynnin jälkeen toimittajanuraansa. Kaikki pojat löysivät puolisonsa, Lauri ensimmäisenä, mutta kuolema keuhkotaudin muodossa kohtasi Laurin ennen häitä, Niilo avioitui juuri ennen sotaa 1939, mutta Martti kohtasi tulevan puolisonsa vasta sodan aikana ja avioon he päätyivät minulle tuntemattomien mutkien jälkeen vasta 1951.

Jatka tarkempaa tutustumista sukuuni Niklaksesta ja Annasta alkaen.

Huomautuksia
  1. Nimi Niilo tavattiin kirjata kirkonkirjoihin yleensä ruotsinkielisessä muodossa Nils. Tämä vuonna 1832 syntynyt Niilo mainitaan kuitenkin joissakin asiakirjoissa nimellä Niklas, ja on mahdollista, että hän käytti tätä nimimuotoa ainakin joissain virallisissa yhteyksissä. Kutsukaamme häntä Niklakseksi erottaaksemme hänet muista suvun Niiloista.

Hakemisto näillä sivuilla esiteltävistä henkilöistä

Oikeudet tällä verkkosivustolla oleviin henkilövalokuviin

Petri Kutvonen ja Susanna Kutvonen omistavat oikeudet ottamiinsa valokuviin ja niiden käyttäminen edellyttää heidän lupaansa. Käsityksemme mukaan oikeudet kaikkiin muihin valokuviin ovat jo rauenneet, mutta pyydämme käyttämään niitä harkiten. Tekoälyn avustuksella tuotettujen kuvien yleinen oikeudellinen asema ei ole selvä. Koska minä, Petri Kutvonen, olen valinnut tekoälyn kuvien syötteet ja painotukset ja koska kaikki oikeudet syötekuviin ovat joko rauenneet tai ne ovat minun tai Susanna Kutvosen omistuksessa ja koska minä olen jälkikäsitellyt tekoälyn tuottamat kuvat, katsomme, että oikeus päättää näiden kuvien käytöstä säilyy minulla tai yhteisesti minulla ja Susanna Kutvosella.

Valokuvattujen henkilöiden oikeudet

Kuvatuilla henkilöllä tai heidän oikeudenhaltijoillaan on oikeus estää kuvien käyttäminen tiettyihin tarkoituksiin (kuten kaupallinen, aatteellinen, harhaanjohtava tai deepfake-käyttö). Vaikka kuvat ovat vapaasti ladattavissa, ne eivät ole vapaasti käytettävissä.

Oikeudet kuvituskuviin

Mahdollisten kuvituskuvien oikeuksien haltijat on aina erikseen mainittu.

Teknisiä huomautuksia
  • Kuvat näytetään www-käyttöön optimoidussa WEBP-muodossa, mikäli päätelaite sitä tukee.
  • Kuvat ovat suhteellisen suuria, keskimääräinen koko on noin 2900×3200 pikseliä.
  • Kaksoisnapsauttamalla mitä tahansa kuvaa sen saa näkyviin koko näytön kokoisena JPEG-muodossa (käytä mobiililaitteilla muotokuvatilaa, jos kyse on pystykuvasta).
  • "Tekoälykuvat" on tuotettu StyleGAN2-menetelmällä, ks. (1) IEEE | arXiv ja (2) IEEE | arXiv.

Tietosuoja­käytäntö sivustolle "Oman Kutvonen-sukuni historiaa" https://­kutvonen.net/­suku